Kuvaus
Ilmatäytteinen pumpattava SUP-lauta
SUP-lautailu eli suppailu on viimeisimpiä villityksiä vesiurheilun maailmassa. SUP-lyhenne tulee sanoista ”stand up paddling” ja se on yksinkertaisimmillaan yhdistelmä kajakkimelontaa ja surffausta. Stand Up Paddle-laudan päällä seisotaan kuten surf-laudallakin ja lautaa työnnetään melan avulla eteenpäin. SUP-laudat ovat perinteisiä surf-lautoja pidempiä ja leveämpiä sekä ne myös kelluvat surf-lautoja paremmin, joten niiden päällä tasapainon säilyttäminen on hieman helpompaa.
Ilmatäytteinen suplauta on erinomainen vaihtoehto SUP-lautailun aloitusta suunnittelevalle. Puhallettavat SUP-laudat ovat edullisempia kuin perinteisesti hiilikuidusta, EPS-vaahdosta tai PVC-muovista valmistetut laudat, joten harrastuksen pariin pääsee varsin pienillä kustannuksilla. Ilmalla täytettävät laudat ovat myös siitä käteviä, että ne ovat helppoja kuljettaa sekä varastoida. Pumpattavat SUP-laudat soveltuvat pienen tilantarpeensa ansiosta loistavasti myös esimerkiksi veneeseen tai vaikkapa mukaan retkelle. Pumpattavat SUP-laudat on pääosin tarkoitettu käytettäväksi varsin tyynissä vesissä tai korkeintaan pienessä aallokossa.
SUP-laudan mukana toimitetaan säädettävä, teleskooppivartinen alumiinimela sekä käsipumppu. Huom: lautaa ei saa täyttää kompressorilla!
Ominaisuudet:
- Mukana tulevan airon pituus: 170215 cm
- Kantokyky suositus: enintään 140 kg
- Laudan koko: 360 x 81 x 15 cm
- Laudan paino: 8,3 kg
Toimituksen sisältö:
- SUP-lauta
- Alumiinimela
- Käsipumppu
- Kantokassi
- Paikkaussetti
Tulostettava pdf-sivu Heräsikö kysymyksiä? Asiakaspalvelumme on valmiina auttamaan





